Tiedote

Ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin ja yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin myönnettävien avustusten haku käynnistyy 29.10.2018 klo 9.00.

ma 29. lokakuuta 2018 11.42.00

Museovirasto julistaa haettavaksi avustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin ja yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisiin. Avustusten hakuaika päättyy 30.11.2018 klo 15.00. Avustukset haetaan sähköisen asiointiliittymän kautta.

Ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisten hankkeiden
tavoitteena on lisätä kulttuuriperinnön ja taiteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja merkitystä kehittämällä museoiden toimintamalleja sekä syventämällä museoiden ja yleisöjen välistä vuorovaikutusta. Avustuksella tuetaan erityisesti kokeiluja ja uudenlaisia, innovatiivisia tapoja tehdä museotyötä. Tavoitteena on myös löytää uusia toimintamalleja ja kehittämismahdollisuuksia koko museokentän hyödynnettäväksi.   
Avustusta voidaan myöntää päätoimisesti ja ammatillisesti hoidetuille kunnan, yhdistyksen, säätiön tai julkisoikeudellisen laitoksen museoille.  

Yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyvillä avustuksilla
vahvistetaan yhteisöjen osallisuutta kulttuuriperintöön. Avustettavat hankkeet voivat sisältää kulttuuriperintöön liittyvän tiedon tallennusta, dokumentointia ja tiedon välittämistä sekä toimenpiteitä, joilla lisätään yhteisöjen osallistumismahdollisuuksia ja kulttuuriperinnön elinvoimaisuutta. Avustuksella tuetaan erityisesti hankkeita, jotka sisältävät yhteisöjen osallistumista toimintaan, hankkeen tulosten monipuolista levittämistä sekä uudenlaisia yhteistyömuotoja.
Avustusta voidaan myöntää kansalaisjärjestöille ja muille oikeustoimikelpoisille yhteisöille.

Lisätietoja:
Ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin:
Anna Alavuotunki, puh. 0295 33 6019 ja Anu Niemelä, puh. 0295 33 6015
Yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyviin hankkeisin:
Eija Liukkonen, puh. 0295 33 6009
Sähköposti: etunimi.sukunimi@museovirasto.fi tai museoavustus@museovirasto.fi

Ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisten hankkeiden avustus Museoviraston verkkosivuilla
Yhteisöjen kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön liittyvät avustukset Museoviraston verkkosivuilla

Jaa tuttavalle: